Artroskopian kehittyminen voidaan nähdä sekä teknisenä että kulttuurisena ilmiönä. Max Nitze kehitti toimivan kystoskoopin jo 1876. Japanilainen Kenji Takagi käytti kystoskooppia polven artroskopiaan 1918, kehitti sitä artroskoopiksi 1920 lähtien ja esitti 1931 artroskoopin nro 1. Euroopassa sveitsiläinen Eugen Bircher käytti laparoskooppia 1921 alkaen polvitähystykseen. Kuitenkin toiminta pääsi käyntiin hitaasti vasta 1960-luvun puolivälin jälkeen ja saavutti nykyisen asemansa 1980-luvulla. Ennakkoluuloja lisäsivät teknisten ongelmien lisäksi kulttuuriset seikat. Olihan vasta opittu hallitsemaan nivelen avaamiseen liittyvät aseptiset ongelmat, eikä potilailta tässä kysytty mielipidettä. "Suuret kirurgit tekevät suuria viiltoja" -ajattelu on hallinnut miltei näihin asti eikä "napinläpikirurgiaa" samalla tavalla osattu arvostaa. Tarvittiin tekniset ratkaisut, kuten kylmävalo ja modernit linssiratkaisut sekä kestävät ja sirot leikkausinstrumentit. Tarkka diagnostiikka ja nopea postoperatiivinen kuntoutuminen nousivat tärkeiksi tekijöiksi etenkin urheilijoiden vammojen hoidossa. Viimeksi pontimena toimi kysymys sairaanhoidon kustannuskehityksestä. Voidaan sanoa, että artroskopia on ollut tärkeä esimerkki nykyistä lyhytjälkihoitoista kirurgiaa kehitettäessä.

Nykyinen kehitys alkoi 1964, jolloin kanadalainen R. W. Jackson tutustui Tokiossa Kenji Tagakin oppilaan, Masaki Watanaben toimintaan ja toi tekniikan länsimaihin. Euroopassa Harold Eikelaar julkaisi väitöskirjansa aiheesta 1973. Kehitykseen Suomessa on ruotsalaisten artroskopistien, kuten Jan Gillquistin, Nils Oretorpin ja Ejnar Erikssonin lisäksi erityisesti vaikuttanut englantilainen David J. Dandy. Leikkaustoiminnan alkuunpääsyä vaikeutti aluksi sopivien instrumenttien puute: Euroopassa Nijmegenissä 1977 pidetyllä artroskopiakurssilla annettiin ohje, että pitää käydä katsomassa, löytyykö sopivia leikkausinstrumentteja otologin kaapista.

Vaikka Suomessa reumatologit olivat käyttäneet aiemmin artroskooppia mm. nivelkalvobiopsioihin ja Töölön sairaalaan oli hankittu jo Watanabe 21 -artroskooppi, voidaan sanoa, että toiminta alkoi kesällä1976, jolloin ruotsalainen Claes Buring kävi opettamassa neula-artroskoopin käyttöä sekä Invalidisäätiön ortopedisessa sairaalassa että Kirurgisessa sairaalassa. Saatuani omat välineet tein ensimmäisen diagnostisen artroskopian Invalidisäätiössä joulukuussa 1976 ja ensimmäisen meniskiresektion tunnetulle tennispelaajalle 7.7.1981. Hän osallistui maaotteluun kolmen päivän kuluttua toimenpiteestä. Siihen, että aloin tehdä artroskopioita, vaikutti oman kiinnostukseni lisäksi se, että silloinen esimieheni Lars-Erik Laurent oli myös aloitteellinen. Hän sanoi, että tämä toiminta on tullut jäädäkseen ja jonkun on sitä ruvettava klinikassa tekemään ja se joku olet sinä, koska olet vakinaisen joukon nuorin. Yhdessä Kari Aallon kanssa harjoitimme myös nivelensisäistä kaitafilmausta ja valmistimme filmin polvilumpion rustohöyläyksestä ensimmäisinä maailmassa - ennen videoaikaa - ja esitimme sen 1978 sekä NOF:n että SOY:n kokouksessa ja Lanny Johnsonin esittämänä myös International Arthroscopy Associationin kokouksessa 1979.

Kysymys artroskopiakoulutuksesta heräsi jo varhain. Edellä mainitun Nijmegenin kurssin lisäksi osallistuttiin mm. Cambridgessa D. J. Dandyn järjestämille kursseille sekä pohjoismaisille kursseille. SOY järjesti 1981 Kirurgisessa sairaalassa ja Invalidisäätiössä I polvidiagnostiikan kurssin ja v. 1983 II polvidiagnostiikan kurssin Pär Slätiksen toimiessa kurssin puheenjohtajana ja allekirjoittaneen sihteerinä. Vuonna 1985 kurssi järjestettiin Tampereella Markku Järvisen johdolla. Samaan aikaan pyrittiin lisäämään voimavaroja sairaaloihin ja artroskopia alkoi kiinnostaa myös yksityissektoria. Uuden toiminnan alussa vastustusta tuli myös kirurgiylilääkärien taholta, koska pelättiin resurssien riittämättömyyttä. Operatiivisen toiminnan tehokkuus kuitenkin vakuutti yleisön ja lääkärit nopeasti.

Oman yhdistyksen perustaminen tuli keskusteluihin 1980-luvun jälkipuoliskolla. Perustava kokous pidettiin 10.4.1987 ravintola Tornissa. Aloitteentekijöinä toimivat Matti Rusanen, Esko Kaartinen, Heikki Antila, Jerker Sandelin, Dietrich Schlenzka, Timo Silvennoinen ja Arsi Harilainen. Perustamiskokouksessa, jossa minut valittiin puheenjohtajaksi ja Sandelin sihteeriksi, esitin harkittavaksi, että perustettaisiinkin polvikirurgian seura. En saanut ajatukselle kannatusta, koska pidettiin tärkeänä, että myös muiden nivelten artroskopiatoimintaa tuettaisiin. Seuran nimeksi tuli Suomen Artroskopiaseura SAS, Finska Artroskopisällskapet FAS. Jälkiviisaasti voidaan todeta, että International Arthroscopy Association perustettiin jo 1972 Philadelphiassa ja myöhemmin perustettiin European Society of Knee Surgery and Arthroscopy. Nämä ovat yhdistyneet nykyään yhteisen ISAKOS-järjestöksi, joka kattaa artroskopiat ja etenkin akuutin polvikirurgian sekä urheiluvammat.

Yhdistyksen tarkoituksen mukaisesti on pyritty yhdistämään artroskooppista niveldiagnostiikkaa ja -kirurgiaa harrastavia lääkäreitä. Tässä mielessä seura on järjestänyt alan koulutustilaisuuksia sekä omissa nimissään että yhteistyössä mm. Lääkäripäivien järjestäjien kanssa. Alkuvuosina tuli tavaksi kokoontua Stille Oy:n tiloissa seuran omiin kokouksiin Vesa Hamusen toimiessa avuliaana isäntänä. Usein illan päätteeksi nautitun iltapalan yhteydessä katseltiin myös huimia urheiluvideoita. Monet seuran jäsenet ovat lisäksi esiintyneet SOY:n kokouksissa ja erityisesti talvikurssien yhteydessä. Seuran toimintaan on myös kuulunut alan edunvalvonta mm. siten, että artroskopiatoiminta on pyritty saamaan potilaan saamien korvausten suhteen tasa-arvoiseksi muiden kirurgisten toimintojen kanssa.

Seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi nimitettiin 1990 D. J. Dandy, joka vieraili luennoimassa yhdistyksen järjestämällä kurssilla; hän on esiintynyt Suomessa kahdesti aiemminkin. Hän kertoi silloin, että tämä oli hänen ensimmäinen kunniajäsenyytensä missään yhdistyksessä. Seuran puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Esko Kaartinen ja sihteerinä Ilkka Antti-Poika. Jäseniä on noin 35.